KARI HOKKANEN VUODEN KALASTUSOPAS
Ote lehdistötiedotteesta 6.2.2010:
Vuoden kalastusoppaan tittelin sai raisiolainen Kari Hokkanen. Valinnan teki perinteiseen tapaan Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry.
Arvovaltainen, kalastusalan vaikuttajista ja ammattilaisista koottu raati valitsi vuoden kalastusoppaan ensimmäisen kerran uuden vuosituhannen alussa. SKES korostaa, että varsinaisesti valinnoilla ei pyritä löytämään parasta kalamiestä tai kalastusopasta – näiden löytäminen on tietysti mahdotonta. Sen sijaan vuoden valinnat ovat kunnianosoitus pitkästä työstä suomalaisen kalastusopastuksen saralla.
Vuoden kalastusoppaaksi SKES valitsi raisiolaisen Kari Hokkasen. Hänen tärkein opastusvetensä on Säkylän Pyhäjärvi ja lisäksi hän operoi merialueilla. Hokkaselta onnistuu opastus monipuolisesti kaikenlaisessa kalastuksessa ja hän on huomioinut myös liikuntarajoitteiset opastuksissaan. Omat reissunsa hän on suunnitellut myös nuorille, naisille ja ikäihmisille. Hokkanen on myös tehokkaasti verkostoitunut matkailualan muiden yrittäjien kanssa. Hänen yrityksensä saalisvarmuudesta kertoo, että viime vuonna Kaiman Kalamatkoilla saatiin kaikkiaan kymmenen yli 10 kilon painoista haukea.
*************
Kaiman Kalamatkat Oy:n toiminta perustuu pitkäaikaiseen kalastusharrastukseen
Kaiman Kalamatkat Oy aloitti toimintansa samalla tavalla kuin suurin osa kalastusmatkailuyrityksistä, eli harrastuksesta muodostui työ. Yritys on perustettu 1.2.2002, sitä ennen toiminta oli oman työn ohessa tapahtuvaa "puuhastelua" kavereiden kanssa.
Yritys on koulutuksen ja kilpakalastusvuosien tuoman kokemuksen myötä rakentanut kestävän kehityksen pohjalta tapahtuvaa kalastusmatkailupalvelua asiakkaille, tietenkin turvallisuudesta tinkimättä.
Kaiman Kalamatkat Oy on erikoistunut tuottamaan korkeatasoisia kalastusmatkailupalveluja yritysten ja yksityisten henkilöiden tarpeisiin.
Kaiman Kalamatkat on kouluttautunut seuraavasti:
• Suomen kalastusmatkailun sertifikaatti
•
SETLAN turvallisuustutkinto
• Kalastusoppaan ammattitutkinto
• Puolustusvoimissa turvallisuus-, sekä palo- ja pelastusalan koulutusta
• Merenkulkualan koulutusta pelastustehtävistä
• Saaristolaivurin tutkinto
• Vuokraveneenkuljettajan lupakirja
• EA-koulutus
• Hygieniapassi
Parasta koulutusta kalastusoppaaksi on ollut itse työ sekä kilpakalastus. Yritys on ollut esillä lukuisissa kirjoituksissa kalastusalan lehdissä ja mm. televisiossa Erätulilla, Eräkuksa ja Saalistajat - ohjelmissa.
Lisäksi Kari Hokkanen kirjoittaa säännöllisesti alan lehtiin sekä kilpauistelusta että harrastuskalastusasioista yleisemmin.
Kaiman Kalamatkat Oy:n arvot:
1. Asiakasläheisyys
2. Toiminta lakien ja asetuksien mukaan
3. Ympäristöläheisyys
4. Jatkuva kehitys
5. Luottamuksellisuus
6. Rehellisyys
Kaiman Kalamatkat istuttaa vuosittain kaloja yhteistyössä Turun kaupungin ja WCTT:n kanssa.
Isäntä:
Kari Hokkanen
s. 1958 Kangasniemellä
Asuu Raisiossa
Aviossa
Siirtynyt eläkkeelle Puolustusvoimista 2005
Kari Hokkasellelle on myönnetty 4.10.2007 yrittäjän oppisopimuskoulutuksesta stipendi seuraavin perustein:
"Kari Hokkanen on tutkinnon suorittajana osoittanut erinomaista aktiivisuutta opintojensa ohella oman yrityksensä kehittämisessä. Opintojensa aikana hän positiivisella asenteellaan on innostanut muita kalastusalan opiskelijoita. Hänen vaikutuksensa on ollut suuri muiden alan yrittäjien hakeutumisessa koulutukseen. Kari Hokkanen on koulutuksen myötä kehittynyt ja kehittänyt omaa yritystään, Kaiman Kalamatkat Oy:tä, taloudellisesti kannattavaksi."
|