Kilpauistelua

|
|
Kokeneena kilpauistelijana Kari Hokkanen ja Kaiman Kalamatkat tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä kilpakalastuksen parissa. Miehinen adrenaliini on aivan eri tasolla puhuttaessa kilpakalastuksesta, ja jo pienikin ahven saa "polvet löysiksi", kun kyseessä on kilpailu.
Esimerkiksi Säkylän kilpailussa 2010 tuli ykkössija, 2009 sijoituksemme oli 2. ja 2008 tuli 3. sija peräti 113 kilon haukisaaliilla!
Kaiman Kalamatkat pitää yllä kilpakalastustaitojaan kilpailemalla muutamia kertoja vuodessa. Samoin "velvoitamme" muutkin Kaiman Kalamatkojen yhteistyöoppaat osallistumaan kisoihiin. Näin toimien käytössämme on aina viimeisin tieto välineistä ja taktiikoista ja sen myötä saalisvarmuus myös asiakasretkillä paranee.
Tule ja koe vaikka useamman cup-kilpailun tuoma elämys treenauksineen.
|
|